Autolla Tanskasta Saksaan
Matka on nyt kestänyt kaksi kuukautta siitä, kun lähdettiin Kuopiosta. Ensin Ylläksen ja Levin kautta Itäisimpään Norjaan ja sieltä pikkuhiljaa koko Norjan läpi, lautalla Tanskaan ja edelleen Saksaan. Tätä kirjoitan nyt Arnsbergissa lämpöisessä hotellihuoneessa. Piti…
Vakuutusten vertailu: isoja eroja
Vakuutukset tällaiselle hieman pidemmälle reissulle voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Etenkin kun koko matka-aika ollaan asunnottomia, eli vailla vakinaista osoitetta Suomessa. Kotivakuutuksen voi siis hyvillä mielin irtisanoa, kun ei ole oikein mitään mitä sillä vakuuttaisi. Vakuutusten…
Reissuvalmistelut etenevät
Pikkuhiljaa on saatu asioita tapahtumaan. Tällä hetkellä suurimpia valmisteluita on asunnon tyhjentäminen, eli tavaroiden myyminen, lahjoittaminen ja säilytettävien asioiden pakkaaminen laatikoihin. On hyvin vapauttava tunne, kun voi oikeasti todeta, että jokin tavara on itselle turha…
Automatkailu ja ilmastopäästöt
Olen usein kuullut ihmisten perustelevan automatkailua ja vanlife elämäntapaa ekologisuudella ja ympäristösyillä. Voiko autossa asumisen ilmastovaikutus olla pienempi kuin normaalinin asumisen ja onko automatkailu ekologista? Ja tietenkin herää myös kysymys, että mihin verrattuna? Mielestäni usein…
TOP3 -parhaat reissumuistot
Parhaiden reissumuistojen listaaminen osoittautui hyvin hankalaksi, yleensä kun mieleenpainuvimmat kokemukset on niitä hetkiä, kun kaikki ei ihan sujukkaan suunnitelmien mukaan. Mutta tässä nyt kuitenkin kolme parhaiten mieleenjäänyttä onnistumista. Tietysti tähän listalle olisi ollut paljon muitakin…
Reissuun lähdössä – Kuka, mitä, hä?
Suunnitelmissa on lähteä vähän pidemmäksi aikaa reissuun heinäkuun alussa 2020. Takaisin Suomeen sitten joskus heinäkuun lopulla, 2021. Ajatusta pidemmästä matkasta autolla on pyöritelty jo vuosia. Oikeastaan toissa vuonna alkoi ajatus muotoutua tarkemmin ja aloitettiin säästäminen…