Matka on nyt kestänyt kaksi kuukautta siitä, kun lähdettiin Kuopiosta. Ensin Ylläksen ja Levin kautta Itäisimpään Norjaan ja sieltä pikkuhiljaa koko Norjan läpi, lautalla Tanskaan ja edelleen Saksaan. Tätä kirjoitan nyt Arnsbergissa lämpöisessä hotellihuoneessa. Piti päästä gradua kirjoittelemaan varman netin ja sähkön ääreen pariksi päiväksi.
Saksassa korona tilanne näkyy lähinnä julkisten sisätilojen ja julkisen liikenteen maskipakkona. Siitä onko maskeista näissä juuri hyötyä, voikin olla eri asia, sama maski roikkuu ihmisillä koko päivän leualla (voi olla sama maski usemmankin päivän..) ja käsidesiäkään ei joka paikassa ole saatavilla. Vastaan on tullut myös paikkoja joissa maskipakosta ei olla niin huolissaan.
Tanskan läpi
Tanskan ajoimme käytännössä myös päästä päähän, pohjoisimmasta kärjestä Saksan rajalle. Monessa paikassa oli hiljaista ja esimerkiksi Løkkenissä juttelimme paikallisen panimon panimomestarin kanssa, joka kertoi, että kesäkauden oli pelastanut paikallinen kotimaan matkailu. Saksalaisia autoja kuitenkin oli meidän reitillä ehkä neljäsosa kaikista vastaantulijoista, joten ilmeisesti myös Saksalaiset ovat nyt liikkeellä.
Tanskan rannikolla suurimmat nähtävyydet ovat vanhoja kaupunkeja ja majakoita, sekä tietenkin hiekkadyynit. Etenkin Tanskan eteläosassa olevat vanhat kaupungit, kuten Ribe, ovat mielenkiintoisia. Ribesta löytyy mainintoja jo 800 -luvulta, mutta todennäköisesti se on kaupunkinakin jo paljon vanhempi ja sitä epäillään myös Skandinavian vanhimmaksi kaupungiksi.
Tanskasta Saksaan siirtyessä vaihtui jälleen kieli ja valuutta. Etenkin jatkuva kielialueen vaihtuminen on haastavaa ja aika monta kertaa onkin Saksassa kaupassa tullut sanottua tack ja niin edelleen. Valuutan vaihtuminen olikin vain positiivinen asia, ei tarvitse enää räknätä vaihtokurssia paprikaa valitessa. Hintatasokin laski lompakkoystävälliselle tasolle: diesel maksaa parhaimmillaan alle euron litra ja puolenlitran olutpullon saa kaupassa alle 60 sentillä.
Hampuri
Koska suunnitelmana on ajaa Luxemburgin kautta Ranskaan, osui ensimmäisenä isompana kaupunkina reitille Hampuri, joten pitihän siellä käydä. Täytyy sanoa, että ilman navigaattoria olisin repinyt hiukset päästä ja kääntänyt auton keulan välittömästi kehätielle. Onneksi kuitenkin ajaminen keskuspuiston läheisyyteen parkkiin sujui hyvillä reittiohjeilla kohtuullisen jouhevasti.
Hampurissa vietimme pari yötä, käytiin hankkimassa välttämättömyystarvikkeita, kuten keittimeen kaasua ja ADAC stellplatz -kirja, mistä löytyy matkaparkkeja ympäri Eurooppaa. Tietenkin myös keskustassa käytiin katsomassa pakolliset turistipaikat. Tosin ensin ajettiin metrolla hieman ylimääräistä, kun hypättiin väärään junaan, mutta tulipahan nähtyä sekin linja..
Vaikka keskustassa onkin paljon nähtävää, niin ei kaupunki kuitenkaan oikein houkuttele jäämään pidemmäksi aikaa. Kaupungeissa on aina ahdasta ja meluisaa, ja etenkin autossa asuessa joutuu hieman miettimään ympäristöä eri tavoin.
Autobahnia Münsteriin
Autobahneillahan saa tunnetusti ajaa kovaa, paitsi kuorma-autoilla. Eli matkavauhti oikeanpuolimmaisella kaistalla tasainen 80km/h, siis aina kun ei ollut tietöitä. Monessa paikassa oltiin vihdoin pääsemässä eroon betonilaattateistä ja siirtymässä asfalttipinnoitteeseen. Tietysti tästä oli se hyvä puoli, että keskikulutus painui alle seitsemän litran satasella. Suuntasimme Münsteriin tarkoituksena olla matkalla pari yötä jossain.
Ensimmäiselle yölle löytyi oikein viihtyisä kunnan tarjoama matkaparkki paloaseman takapihalta Dörverdenissä. Toiselle yölle suunnittelimme menevämme Munsterin pohjoispuolella olevalle luontoalueelle, missä olisi myös kiipeilyä ja maastopyöräilyä tarjolla. Harmiksemme kuitenkin jouduimme toteamaan, että alueen kaikki parkkipaikat oli suljettu puomein ja ainoa maksullinen parkki kiinni, joten ajoimme suoraan Münsteriin.
Parkkipaikka löytyi helposti paikallisen ulkoilmamuseon läheltä, mistä on keskustaan vajaan kolmen kilometrin kävely järvenrantaa pitkin. Kaupunki on helppo ottaa kävellen haltuun ja pyöräillenkin onnistuisi erinomaisesti, pyöräkaistat menevät melkein kaikkialle. Täällä osui vihdoin myös kohdalle skeittiliike, mistä löytyi hyllystä meidän toiseen longboardiin korokepala trukin alle, kun aiemmin on ollut ongelmana wheel bite (rengas osuu laudan pohjaan kaarroksessa) jyrkemmissä mutkissa.
Münsterissa kuluikin rattoisasti neljä yötä, kun etsittiin vielä autoon uusia renkaita. Edelliset renkaat olivat sen verran lopussa, että ennen seuraava mahdollista rajatarkastusta oli syytä päivittää uusiin. Hankalasti täällä ihmiset käyttävät talvella sellaisia välikelin renkaita, joilla ei esimerkiksi Suomessa saa talvella ajaa. Onneksi tilaamalla saatiin uuden karheat Continentalit paikalliseen liikkeeseen ja alle.
Sananen Saksasta ja hieman Ranskaa
Saksaa pidetään yleisesti Euroopan johtavana valtiona niin taloudessa kuin tekniikassa. Se on paskapuhetta. En voi ymmärtää, miten on mahdollista, että 2020 -luvulla on vielä liikeyrityksiä, joissa ei ole korttimaksumahdollisuutta, etenkään korona aikaan. Myöskään kuittia on aika turha odottaa esimerkiksi monissa ravintoloissa. Eilen juoksin pitseriasta kaksi korttelia pankkiautomaatille, kun kortti ei yllättäen kelvannutkaan.
Myös eräässä retkeilyvälineliikkeessä tuli nostalgia pintaan, kun kassalla myyjä ensin kaivoi kuittivihon esiin, rupesi siihen ynnäilemään tuotteen hintoja käsipelillä ja lopulta tehtyään merkintöjä kahteen eri vihkoon laski summan koneeseen, joka suolsi laskutoimituksen ulos paperisena kuittina. Sen jälkeen sai kuitenkin maksaa kortilla.
Myöskään rengasliikkeessä ei maksaminen ollut ihan yksinkertaista. Ensin myyjä vei kortin kädestä ja kiikutti sen taemmalle tiskille. Luulin ensin että yrittää varmaan höylätä sen perinteiseen tapaan, mutta ei, heillä olikin ihan digitaalinen korttimaksupääte. Tosin ehkä 15-20 vuotta vanha ja kas kummaa, myös netti pätki. Maksamiseen kului lopulta puolisen tuntia. Onneksi siinä samalla sai seurata kun työntekijät pikkuhiljaa lähtivät kotia kohti ja leimasivat itsensä ulos pahvisilla kellokorteilla.
Internet ei todellakaan ole täällä muodissa. Monilla firmoilla ei ole nettisivuja lainkaan, ne eivät ole facebookissa tai instassa, eikä niiden tietoja oikein löydy mistään. Jos ne nettisivut onkin saatu kasaan, ovat ne yleensä lähinnä 90 -luvun loppupuolen tasoisia. Ilmaista WiFiä on turha toivoa suurimmassa osassa ravintoloita ja kahviloita, kukapa nyt kahvilassa haluaisi vaikka blogiaan päivittää tai edistää opiskelujaan.
Myös työntekijöiden työtehossa on selvästi jotain parannettavaa. Monessa paikassa työntekijöitä tuntuu olevan monta ylimääräistä ja välillä myös niitä täysin turhia, kuten parkkipaikalla kopissa päivystävä rahankerääjä ja vessojen edustalla päivystävät mummot (ymmärrän kyllä siisteys pointin ja eläkeläisen tarpeellisen lisätulon, mutta homman saa kyllä toimimaan muutenkin). Ja siitä rengasliikkeen työntekijämäärästä en sano yhtään mitään, mutta asennuspäivänä löytyi kuitenkin yksi auttavaa englantia puhuva työntekijä, onneksi Jaana puhuu edes auttavaa Saksaa niin saatiin ne renkaat tilattua.
Vielä tiemaksuista
Monissa kaupungeissa on käytössä ympäristövyöhyke, jonne ajamista varten autossa tulee olla auton päästöluokasta kertova tarra. Sinällään ympäristövyöhykkeet ovat hyvä juttu ja kannatan niiden lisäämistä, myös Suomeen. Meillä ei ole tarraa, joten alueen välttely on siis pakollista sakon uhalla. Saksan tarran saisi ostettua myös joiltain katsastuskonttoreilta (varmaan vain käteisellä tai oravannahoilla)..
Rupesin myös valmistautumaan Ranskaan ajamiseen ja selvisi, että Ranskassa on vastaavia alueita (jonka tiesin kyllä entuudestaankin), mutta lisäksi on isompia väliaikaisesti käyttöön otettavia alueita, jotka voivat käsittää esimerkiksi yhden maakunnan kokonaisuudessaan. Ranskan tarraa ei voi ostaa mistään fyysisestä toimipisteestä, vaan se olisi pitänyt älytä tilata etukäteen kotiin. Tulipa vaan mieleeni, miksei Euroopassa ole yhtenäistä tarrajärjestelmää tai tietulli järjestelmää?