Takaisin Suomessa
Edellisessä bloggauksessa kerroin taannoin, että Ranskaan julistettiin lockdown ja päätimme lähteä takaisin Suomen suuntaan. Siitä on nyt vierähtänyt reilu pari kuukautta ja aika paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtumaan. Ranskan läpi ajoimme yhtäkyytiä ja samoilla…
Ranska kiinni ja suunnitelmien muutos
Macron ilmoitti tänään 28.10.2020 klo 20 tiedotustilaisuudessa Ranskan sulkeutuvan käytännössä kokonaan marraskuuksi. Espanjan maakuntia on ollut jo aiemmin suljettuna ja myös Saksa ilmoitti tänään, että maa sulkeutuu maanantaina lähes kokonaan. Meille tämä siis tarkoittaa paluuta…
Normandia TOP-3
Viimeisen parin viikon aikana ajeltiin Normandian rannikkoa pitkin Dunkerquesta Cherbourgiin. Hieman on jäänyt tämä kirjoittaminen vähälle, edellisestä kirjoituksesta on lähes kuukausi, mutta yritetään korjata tilanne. Dunkerque muistutti maisemallisesti lähinnä Tanskaa, mutta matkan edetessä maisema muuttui…
Autolla Tanskasta Saksaan
Matka on nyt kestänyt kaksi kuukautta siitä, kun lähdettiin Kuopiosta. Ensin Ylläksen ja Levin kautta Itäisimpään Norjaan ja sieltä pikkuhiljaa koko Norjan läpi, lautalla Tanskaan ja edelleen Saksaan. Tätä kirjoitan nyt Arnsbergissa lämpöisessä hotellihuoneessa. Piti…
Pelastautuminen Tanskaan
Rørosin jälkeen päädyimme kolmeksi yöksi hyvin rauhalliseen joenvarsi paikkaan, siellä tehtiin jälleen varustehuoltoa ja rakenneltiin autoon hieman uutta kirjahyllyä ja fiksattiin sähköjä uusiksi. Kolmen päivän paikallaan olo toi hyvää vaihtelua jatkuvaan liikkeessä olemiseen. Lopulta kuitenkin…
Lyngenistä Rørosiin
Hupsista kun taas venähti tämä blogin kirjoittelu. Matka on taittunut, jopa hieman vauhdikkaammin kuin mitä oletettiin ja alunperin suunniteltiin. Ja on tässä silti pari auton putsaus ja huoltopäivääkin pidetty. Lyngenistä lähdettiin Daltindenin seikkailun jälkeen ajelemaan…
Daltinden
Vapaalaskua elokuussa? No mikä ettei. Instagramissa tuli vastaan parikin eri tapausta, missä oli hyvän näköistä laskua käyty hakemassa Daltindeniltä Lyngenin alpeilta. Sinne oli siis itsekkin suunnattava. Daltinden on Lyngenin korkeimpien vuorten välittömässä läheisyydessä ja sen…
Alkumatka tiivistettynä
Matka on jatkunut jo jokusen viikon Kuopiosta lähdön jälkeen. Koska tämän blogin palveluntarjoaja vaihtui ja vaihdoksen yhteydessä sivuston siirto uudelle palvelimelle sössittiin, on myös osa jo julkaistuista teksteistä näppärästi kadonnut, enkä jaksa niitä varmuuskopiosta ruveta…
Kirkkoniemestä rajalle
Kirkkoniemeen saavuimme Neidenissä vietetyn yön jälkeen tiistaina. Ensimmäisenä vedettiin auto parkkiin kirkon alapuolelle rantaan, mistä löytyi helposti ilmainen ja rajoitukseton parkkipaikka. Lyhyen karttaohjelman kanssa vietetyn hetken jälkeen suuntasimme kaupungille etsimään aamukahvia ja gopro -kiinnikkeitä. Kirkkoniemi…
Vakuutusten vertailu: isoja eroja
Vakuutukset tällaiselle hieman pidemmälle reissulle voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Etenkin kun koko matka-aika ollaan asunnottomia, eli vailla vakinaista osoitetta Suomessa. Kotivakuutuksen voi siis hyvillä mielin irtisanoa, kun ei ole oikein mitään mitä sillä vakuuttaisi. Vakuutusten…