Kaikenlaista olen päässyt vuosien varrella erilaisista kuiduista ja hartseista leipomaan, mutta pyörän hiilikuiturungon korjaaminen ei ole vielä tuolle listalle eksynyt. Kaverillani Martilla pääsi takavaihtaja katkeamaan, jonka seurauksena vaihtaja ilmeisesti pyörähti pakan ympäri ja löi takahaarukan ylemmän putken lähes poikki.
Tästä tarjoutuikin erinomainen tilaisuus kokeilla, onnistuuko hiilikuiturungon korjaaminen ja ennen kaikkea onko se järkevää ja kestääkö itse tehty korjaus?
Mistä aloittaa hiilikuiturungon korjaaminen?
Aivan ensimmäisenä pyörästä tietysti purettiin pois takakiekko, vaihtajan jämät, vääntynyt vaihtajan korvake ja ketjut. Pienen tutkimisen jälkeen onneksi selvisi, että ainut vaurio rungossa oli tosiaan tuo vaihtajan iskemä reikä.
Suojasimme muuta runkoa ja aloimme suunnitella, kuinka korjaus suoritetaan: ensin reilu hionta vauriokohdalta kumpaankin suuntaan noin 100mm. Sen jälkeen hiilikuitukittiä reikään sen verran, että saadaan jokin pohja kuiduttamiselle. Kitin kuivuttua vielä märkähionta, jotta pohja on varmasti tasainen. Tuon päälle sitten kuitua ristiin rastiin epoksilla laminoiden, päälle repäisykangasta ja imuhuovan pala ja puristus rakennusteipillä, joka venyy hyvin. Lopuksi vielä hionta ja maali/lakka päälle.
Kuulosti siis sangen simppeliltä. Eniten mietitytti rungon kestävyys tällaisen korjauksen jälkeen. Onko runko suora? Onko se yhtä jäykkä kuin alkuperäinen? Huomaako korjauksen heti? Paljonko aikaa työ lopulta vie?
Hiontaa ja vesileikkejä
Hiilikuidun hionnassa on oltava hyvin tarkkana pölyn kanssa. Hiilikuitu pöly on ihmiselle haitallista, eikä esimerkiksi normaali rautakaupan hengityssuojain riitä. Hiilikuitupöly ei myöskään pysähdy täysin pölynimurin suodattimeen, vaan jatkaa matkaa takaisin hengitysilmaan. Hiilikuidun kanssa kannattaa aina käyttää kunnollista maskia, hanskoja ja silmäsuojia. Myöskään suojahaalari ei ole mielestäni liioittelua hionnassa.
Alkuun Martti suoritti karkean hionnan ulkona Dremelillä ja timanttihiomarullalla. Hionta tehtiin hieman kiilamaiseksi, eli reiän kohdalta lähes rungon läpi asti ehjissä kohdissa ja siitä tasaisesti siten, että hionta loppuu noin 100mm päässä reistä. Tällä tavoin uudella kuidulla saadaan tuettua vanhaa runkoa mahdollisimman tehokkaasti ja paikkauksesta tulee lopulta melko huomaamaton (sama tekniikka kuin lujitemuoviveneiden rungon korjaamisessa).
Karkean hionnan jälkeen tehtiin vielä tasoitushionta märkähiontana. Tähän totesimme Mirkan Abranet hiomaverkon erinomaiseksi. Se ei mene tukkoon pölystä, sitoo hyvin vettä hiontaan ja ennen kaikkea kestää hyvin. Märkähionnan teimme mukavasti sisällä lämpimässä.
Märkähionnan jälkeen huolellinen pinnan ja ympäristön siivous vedellä ja rätillä, jotta hiontapöly ei jää kuivuttuaan ilmaan pyörimään.
Vaurion kittaaminen
Rungon annettiin tässä vaiheessa myös kuivaa kunnolla, välillä autettiin myös varovaisesti kuumailmapuhaltimella, jotta myös putken sisus kuivaisi varmasti. Kuivattelun jälkeen kittasimme hiilikuitukitillä reikien kohdalle sen verran täytettä, että saadaan jonkinlainen pohja kuiduttamiselle.
Tärkeää on myös välttää täyttämästä runkoputkea kitillä kokonaan, koska myös sinne joutuvan veden pitää päästä valumaan pois putkesta. Jos vesi jää putkeen, voi se aiheuttaa siellä vaurioita huomaamatta esimerkiksi jäätyessään.
Kitin kovetettua, sille tehtiin taas märkähionta ja sen päälle kunnollinen puhdistus. Pohjatyötä tehdessä pitää varmistaa, ettei pohjaan jää mihinkään teräviä kulmia, suuria paksuuseroja lyhyelle matkalle tai muita muotoja, jotka voisivat heikentää kestävyyttä. Myöskään pölyä ei saa jäädä laminoitavalle pinnalle, koska se estää tehokkaasti epoksin tarttumista pohjaan. Tuolle pinnalle päästiin sitten tekemään hiilikuitulaminaattia.
Hiilikuitu ja epoksi
Kuiduttamiseen käytimme 282g/m2 paksuisesta hiilikuitukankaasta irti eroteltuja touveja (eli kuitukimppuja). Tähän olisi voinut käyttää myös ohutta mattoa tai suunnattua nauhaa, mutta niitä ei nyt tähän hätään ollut saatavilla. Epoksina toimi SP106 yleisepoksi hitaalla kovetteella. Samaa epoksia ha hiilikuitua olen käyttänyt laskettelusuksia laminoidessa, joten niiden ominaisuudet olivat jo hyvin tutut.
Ohut hiilikuitumatto olisi varmaan helpoin käsitellä tällaisen korjauksen yhteydessä. Toisaalta sen poikittaissuuntaiset kuidut eivät todennäköisesti juurikaan lisäisi laminaatin kestävyyttä, ainakaan meidän järkeilymme mukaan.
Hiilikuitutouvit leikattiin kahteen eri pituuteen, lyhyemmät olivat koko hionta-alueen mittaisia ja pidemmät tästä noin 50mm pidempiä.
Laminointi kahteen kertaan
Sekoitin epoksin ja kovetteen jonka jälkeen aloimme laminoida. Ensin sormella pyyhkimällä koko hionta-alueelle epoksia ja sen päälle sitten kuitua. Kastelin kuitutouvin epoksilla kauttaaltaan ja annoin touvi kerrallaan Martille, joka asetteli touvit paikoilleen.
Ensimmäinen kerros suoraan putken suuntaisesti, sen päälle putken ympäri kiertäen pidempiä touveja ja lopulta taas pintaan putken suuntaisesti. Tärkeää on aina varmistaa, että epoksin ja kuitujen sekaan ei jää ilmaa, se heikentää rakennetta merkittävästi.
Lopuksi kiedoimme päälle palan repäisykangasta, jonka saa siis repimällä siististi irti laminaatin pinnasta epoksin kovetettua. Sen päälle imuhuopaa imemään ylimääräistä epoksia ja lopulta koko komeus tiukasti nippuun rakennusteipillä.
Epoksin kovettumisaika hitaalla kovetteella on 24 tuntia ja täydellinen lujuus saavutetaan seitsemässä päivässä, mikäli laminaattia ei paista. Kovettumisen jälkeen avasimme teipit ja pienen askartelun jälkeen saimme myös kaiken repäisykankaan ja imuhuovan revittyä laminaatin pinnasta.
Ja hyvällehän se näytti. Pinta kohtuullisen tasainen ja ei näkyviä ilmakuplia tai reikiä missään. Epäilen että tämäkin kuitumäärä olisi ollut riittävä, mutta päätimme varmuuden vuoksi laminoida vielä yhden kerroksen lisää.
Taas märkähionta ja pölynpoisto, jonka jälkeen laminoimme vain suoria kuituja putken suuntaisesti koko putken ympäri. Päälle tuli taas repäisykangas ja imuhuopa, jonka jälkeen teipillä puristuksiin.
Ja mitä sieltä paketista oikein tulee?
Toisen kerroksen kovetuttua jälleen paketti auki, nyt pinta oli lähes täydellisen suora. Ei ilmakuplia, reikiä, eikä myöskään kuoppia. Tässäkin vaiheessa kuitenkin teimme märkähionnan, jotta pinta on tasainen pintakäsiteltäväksi.
Martti päätyi valitsemaan pelkän lakkaamisen, koska siten pääsee hieman helpommalla, ja toisaalta korjauksen näkyminen ei ole mikään ongelma tässä rungossa.
Spray -lakka vielä haarukan pintaan, eli kolme kerrosta mattalakkaa. Mustalla maalilla jos olisi maalannut, niin tuskin hiilkuiturungon korjaus kohtaa edes huomaisi. Täytyy kyllä sanoa, että itse ainakin yllätyin hyvin positiivisesti, kuinka siisti korjauksesta tuli. Vielä olisi edessä se haastavin osa, eli testaus.
Koeajo ja kestävyys
Lopuksi tietenkin kaikkein jännittävin vaihe, eli korjauksen kestävyyden testaaminen. Ensimmäiset nopeat testit parkkipaikalla osoittivat, että ainakin bunnyhopin runko kestää tehdä asvaltilla. Myöskään keuliminen ei aiheuttanut mitään havaittavia murtumia tai rikkoontumisia. Eli seuraavaksi siis poluille.
Parin välipäivän jälkeen lähdimme porukalla testaamaan kestävyyttä hieman pidemmälle maastolenkille Rauman pohjoispuolelle Kokkovuoren ja Pyytjärven maastoihin, mistä suuntasimme vielä Kaarojärven ympäri.
Noin 25km lenkki sujui täysin ongelmitta ja runko kesti mainiosti hyvinkin kivikkoista maastoa, eikä valittanut myöskään muutamasta matkalle osuneesta pienestä dropista.
Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että muutaman illan puhdetyöksi varsin onnistunut kokeilu. Hiilikuiturungon korjaus vaikuttaa kestävän vähintäänkin hyvin ja jos sillä säästää uuden rungon hankinnan, niin ehdottomasti kannattaa ainakin yrittää korjata.
Terve, hieno selvitys hiilikuiturungon korjaamisesta. Minulla on pelkästään lakkaus irronnut yläputkesta noin viiden sentin matkalta. Ajattelin vaan poistaa irronneet lakat ja lakata uudelleen vioittuneen kohdan. Kysymys, mikä lakka soveltuu hiilikuidulle, tai mitä lakkaa itse käytät?
Moi!
Tässä kyseisessä fillarissa käytettiin ihan perus (olikohan AT:n) spraylakkaa, eikä sen kanssa ole ilmennyt ongelmia ainakaan vielä. Aiemmin olen itse pintakäsitellyt esimerkiksi laskettelusuksien hiilikuitupinnan normaalilla polyuretaanipohjaisella venelakalla, eikä siinäkään tullut esille mitään lujuuteen vaikuttavaa (lakka tuskin vaikutti suksen katkeamiseen..). Hiilikuidun pinnoittamisessa yleensä paras olisi tietysti pinnoitusepoksi, se sulkee pinnan täysin vesitiiviiksi ja kestää UV-säteilyä.
Tuossa sinun tapauksessai, kannattaa muistaa, että korjauskohta jää lakasta riippumatta todennäköisesti eri näköiseksi kuin muu runko, johtuen lakan kiiltoasteesta yms. Suosittelisin kääntymään esimerkiksi automaaleja myyvien maaliliikkeiden puoleen ja tiedustelemaan heiltä mahdollisimman hyvin muuhun lakkaukseen sopivaa tuotetta. Itse kävin esimerkiksi joskus hakemassa erääseen punaiseen Vespan skootteriin paikkamaalia paikallisesta liikkeestä: ensin skannasivat oikean sävyn, sekoittivat maalin suoraan spraypulloon ja koko lystille tuli hintaa vajaa 20€. Ja se väri osui juuri eikä melkein.