Kirkkoniemeen saavuimme Neidenissä vietetyn yön jälkeen tiistaina. Ensimmäisenä vedettiin auto parkkiin kirkon alapuolelle rantaan, mistä löytyi helposti ilmainen ja rajoitukseton parkkipaikka. Lyhyen karttaohjelman kanssa vietetyn hetken jälkeen suuntasimme kaupungille etsimään aamukahvia ja gopro -kiinnikkeitä.
Kirkkoniemi on sikäli helppo kaupunki, että varsinainen keskusta on aikalailla kahden kadun pätkän kokoinen ja toisen kadun päässä on vielä lisänä Amfi -kauppakeskus. Isommat kaupat ovat kaupunkiin tullessa heti keskustan ulkopuolella, sieltä löytyy niin Biltema kuin Elkjöp.
Keskustasta emme löytäneet kuin kahvin Narvesenilta. Elektroniikka liikkeissä myytiin eiioota GoPron osalta ja ohjatiin suoraan Elkjöpille. Kahvit juotiin rauhakseen kirkon edessä penkillä päivää paistatellen.
Keskustan läpi rauhakseen käveleksiessä todettiin että melko moni asunto näytti olevan myytävänä. Kaupunki itsessään on (ainakin kesällä) viihtyisä ja miellyttävä erivärisine taloineen ja avarine katuineen. Ilmeisesti se ei kuitenkaan riitä, vaan muuttovirta vaikuttaa olevan poispäin.
Kauppakeskuksesta bunkkeriin
Kaupungin ulkopuolelta löysimme Kirkkoniemen ostosparatiisin. Sieltä löytyikin ne Ylläkseltä asti kaivatut ja etsityt kameran kiinnitystarpeet, tosin hintakin oli melko suolainen, mutta minkäs teet. Ruokakaupan puolelta ostettiin vielä lounasevääksi leipä, katkarapusalaattia ja juustoviipaleita. Eväät mentiin syömään viereisen järven rantaan.
Järven ja museon välistä lähtee hiekka kävelytie ylös kaupungin viereiselle kukkulalle, mihin päätettiin kiivetä. Parin kilometrin päästä huipun tuntumassa vastaan tuli sodanaikainen bunkkeri ja varustus. Bunkkereissa ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta aivan huipulla oli myös kallioon louhittuja juoksuhautoja jotka risteilevät huipun ympäri.
Alas tultiin suoraan kaupungin suuntaan ja samalla löydettiin kaupungin uimaranta. Siis sieltä ylhäältä. Ei käyty uimassa, mutta täytyy sanoa, että ei olisi sieltä kyllä lähdettyuimarantaa ensimmäisenä etsimään.
Takaisin autolle ja yöpaikkaa etsimään. Kirkkoniemessä on Hurtigrutenin laiturin läheisyydessä karvaani parkki, mistä löytyy vesihana, kemssan tyhjennys ja ajokaivo. Kentällä olikin hyvin tilaa ja vedettiin auto parkkiin. Käytännössä kaikki muut autot oli norjan kilvissä.
Rajatapaus
Kirkkoniemestä lähtiessä käytiin tutustumassa vielä raja alueen elämää esittelevään museoon, eli Grense museumiin. Samassa yhteydessä toimii myös John Savio museo. Savio oli ensimmäinen saamelainen ammattitaiteilija ja etenkin hänen grafiikkansa on hienoa ja yllättävän modernia. Itselle jäi mieleen etenkin Savion tekemä puupiirros saamelaismiehestä, josta tulee kaikkineen heti mieleen istuva budha.
Museon jälkeen suunnattiin auton keula kohti päivän varsinaista kohdetta, eli Grense Jakobselviä. Kylä sijaitsee Norjan ja Venäjän rajan tuntumassa ja sinne on Kirkkoniemestä matkaa tietä pitkin 60 kilometriä. Ajo aikaa kannattaa kuitenkin varata ainakin 1,5 tuntia, koska tie on kapea, kuoppainen, mutkainen ja lopussa vielä sorapintainen.
Tie kohti Gr. Jakobselviä lähtee E6 tieltä aivan Norjan tulliaseman vierestä. Alkuun tie on kohtuu leveä ja hyväkuntoinen, mutta pienenee matkan edetessä. Matkalle sattuu myös geologisesti mielenkiintoinen Norjan vanhin tunturin huippu, missä kannattaa myös pysähtyä.
Lopulta tie sukeltaa alas joen varteen rajavartiolaitoksen tukikohdan vierestä ja muuttuu samalla soratieksi. Tässä kohtaa tien vieressä alkaa näkyä rajatolpat, Norjan puolella kelta-mustat ja Venäjällä puna-vihreät, välillä tie menee jopa tolppien välistä. Normaalisti maa-alueilla tolpat ovat kummallakin puolella rajaa kahden metrin päässä rajaviivasta, mutta tässä kohtaa raja kulkee joen keskellä.
Norjalaisia rajavartioita oli myös jatkuvasti liikkeellä mönkijöillä ja kävellen, kaikki tervehtivät iloisesti. Tie päättyy Grense Jakobselvin kylään, mikä on muodostunut joen suistoalueelle. Kylää hallitsee 1850-luvulla rakennettu Pyhän Olavin kirkko, mikä nousee vuorenrinteessä koko kylän yläpuolelle.
Valokuvausta ja lakkoja
Auto vietiin parkkiin tien päässä olevalle parkkipaikalle, missä on myös WC ja grillipaikka pienen sataman yhteydessä. Autolta käveltiin kirkolle noin 600 metriä. Sää oli vahvasti sumuinen, joten Venäjän puolelle ei juurikaan näkyvyyttä ollut. Kirkkoon ei päässyt sisälle, joten kiivettiin hieman ylemmäs rinteessä polkua pitkin, sieltä olikin hieman parempi näkökulma ottaa kuvia kirkosta.
Itse jäin virittelemään kolmijalkaa ja Jaana meni tutkiskelemaan ympäristöä. Hetken kuluttua Jaana rupesi huutelemaa että olisi lakkoja. Onneksi oli kumihanska mukana, niin sai kypsät kerättyä talteen. Siinä stten samalla ylempää ilmestyi kaksi rajavartijaa kyselemään että mitäs täällä oikein kuvataan? Kerroin kuvaavani kirkkoa ja he vielä ystävällisesti ohjeistivat, että Venäjän suuntaan ei saa kuvata, mikäli siellä näkyy sotilasrakennelmia. Toivottivat vielä hyvät päivän jatkot ja jatkoivat matkaansa alaspäin.
Me kierrettiin vielä saman harjanteen toiseen päähän, mistä näkymä kirkolle oli vielä parempi. Alas tultiin harjanteen toiselle puolelle, missä kulkee ilmeisesti rajavartioiden käyttämä tie, mitä pitkin pääsi suoraan takaisin autolle.
Yöksi parkkikselle ilmestyi vielä neljä muuta matkailuautoa ja pari pienempää seuruetta, jotka menivät läheiselle rannalle telttailemaan. Yöllä oli rauhallista ja hiljaista, lukuun ottamatta paria kertaa kun rajavartijat ajoivat mönkijällä ohi.
Aamulla keli oli vielä hieman pilvinen, mutta kirkastui koko ajan. Päätettiin vielä käydä kertaalleen kirkolla ottamassa pari kuvaa myös vanhalla laatikkokameralla, joka vaatii paljon valoa. Kirkolla olikin parkissa myös muita ajoneuvoja, ilmeisesti armeijan tai rajavartioston varusmiesten koulutusta.
Kodak Brownie, model C on valmistettu joskus 1950-luvun puolen välin tienoilla, mutta ainakin ensimmäisen kuvamaani filmin perusteella oikein toimiva peli. Aukko on ilmeisesti f11 ja polttoväli linssillä 100mm. Säätöjä kamerassa on yksi: suljinaika noin 1/50 tai B, eli suljin auki niin kauan kuin nappia painaa. Tietenkin filmin herkkyydellä voi pelata hieman, mutta ISO 100 näin kesällä on oikein hyvä. oman ongelmansa tuo tietenkin kameran käyttämä filmiformaatti, mikä on 620 mallinen rullafilmi, sitä ei enää tehdä. Onneksi 120 formaatin rullafilmi käy, kunhan leikkaa muovisen rullan päädyt kynsileikkurilla hieman pienemmiksi.
Filmi hörhöilyn jälkeen käytiin vielä kävelemässä lähempänä rantaa ja katsomassa rantahiekkaan rakennettuja saksalaisten bunkkereita. Tästä matka jatkuisi länteen ja lopulta etelään, Grense Jakobselv on ilmeisesti kauimmainen paikka, mihin maantietä pitkin voi Norjan puolella ajaa Oslosta – 2485km.
Takaisin Kirkkoniemeen
Iltapäivän puolellehan se meni, kun taas palattiin Kirkkoniemen suuntaan. Käytiin vielä sen verran kylillä, että haettiin Biltemasta hieman ruuveja ja muuta sälää. Käytiin myös matkaparkissa tekemässä perus siivous autolle ja tyhjentämässä likavedet ja täyttämässä puhtaat. Samalla askartelin vielä muutaman lisäkiinnityksen tavaratilaan, eipähän pompi tavarat enää miten sattuu.
Tästä matka jatkui takaisin Neidenin suuntaan tarkoituksena käydä Pykeijassa ennen Varangin niemimaalle menoa. Tällä hetkellä matkavauhti vaikuttaa aika hitaalle, voi olla että Tromssaankin menee vielä useampi viikko. Mutta mikäs tässä kiire olisi?