Rørosin jälkeen päädyimme kolmeksi yöksi hyvin rauhalliseen joenvarsi paikkaan, siellä tehtiin jälleen varustehuoltoa ja rakenneltiin autoon hieman uutta kirjahyllyä ja fiksattiin sähköjä uusiksi. Kolmen päivän paikallaan olo toi hyvää vaihtelua jatkuvaan liikkeessä olemiseen.
Lopulta kuitenkin tie jälleen kutsui ja suunnaksi valikoitiin Stryn, jos siellä pääsisi taas vaikka suksille. Eipä päässyt, tie oli suljettu lumisateen takia seuraavaksi viikoksi ja pakotti meidät vaihtamaan hieman eteläisempään reittiin.
Lomin kohdilta nousimme ylös laaksoon, missä tie kuljetteli reilusti yli tuhannessa metrissä lumisten tunturialuiden yli. Lunta oli maassa jopa niin paljon, että välillä sitä riitti renkaidenkin alle.
Sogne
Sognen alue kokonaisuutena on hyvin mielenkiintoinen. Siellä olisi paljon harrastusmahdollisuuksia ja toisaalta myös tutristinähtävää. Kuitenkin sää oli jälleen meitä vastaan ja vesisade sekä kovat tuulet estivät tehokkaasti maastoon menemisen. Sadetta oli sen verran, että joitain pienempiä sivuteitä oli suljettu maavyöryjen takia.
Joten ei muuta kuin taas vuonosta lautalla yli Kaupangerin kohdalta ja eteenpäin. Toisella puolen vuonoa pääsimme jälleen ajamaan maailman pisimmän maantietunnelin läpi, viimeksi tästä ajoimme kolme vuotta sitten matkalla Vossiin ja Bregeniin. Tunnelilla on mittaa mukavat 24,5km vuoren läpi.
Koska edessäpäin oleva Voss oli jo tuttu paikka, päätimme lähteä kohti Geiloa, missä pitäisi olla hyvät pyöräily olosuhteet. Siispä tielle numero 50 ja moottori lämpimäksi kunnon ylämäkeen. Tiellä on sen verran jyrkkää, että pelkkä perinteisen serpentiinin tekeiminen ei riittänyt, vaan tie kulkee välillä spiraalina osittain tunnelissa ja putkahtaa välillä ulos vuorenrinteeseen, kunnes sukeltaa jälleen tunneliin.
Ylempänä alkoi taas tuoretta lunta näkyä vuorien huipuilla, noin 1200m korkeudesta ylöspäin. Tielle asti lumi ei kuitenkaan enää ulottunut. Alaspäin kohti Geiloa lasketellessa alkoi jarrujen ääni muuttua metalliseksi ja muutenkin jarrujen pito heikentyä.
Tilanneanalyysi ja pakosuunnitelma
Alhaalla Geilossa vedettiin auto parkkiin ja alettiin pohtia vaihtoehtoja. Jarruissa oli selvästi oikean etu satulan liuktapit jumissa ja jarru laahasi. Näppärästi auto päätti taas kerran alkaa hajota perjantaina iltäpuolesta..
Geilossa oli ilmeisesti yksi autokorjaamo ja seuraavat sitten vähintään 20km päässä. Tietenkin kaikki nuo olivat myös kiinni viikonlopun. Lopulta eri vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen päätimme valita sen kaikkein vähiten mäkisen reitin suoraan kohti Tanskaan menevää lauttaa.
Tanskassa auton korjaaminen on aika merkittäväti edullisempaa kuin Norjassa ja toisekseen sää ei vaikuttanut kovin lupaavalle Norjan puolella. Matkaa lautan lähtösatamaan Langesundiin tuli noin 250km, minkä taputtelimme kahdessa päivässä.
Langesundiin ehdimme edellisenä iltana ennen lautan lähtöä, oikein miellyttävä pieni rannikko kaupunki. Illalla kävelimme vielä kaupungin vieressä olevan toisen maailmansodan aikaisen linnoituksen läpi ja tutustuimme hieman kaupunkiin.
Joukkoliikenneväline
Koska Tanskassa julkisissa liikennevälineissä kasvomaskipakko, se luonnollisesti koski myös Tanskan lipun alle liputettua matkustajalaivaa. Suomesta lähtiessä olimme jo varautuneet ja maskeja oli hankittuna valmiiksi.
Selvästi osaa muista matkustajista ei maskin käyttö, tai muukaan korona suojaus, kiinostanut lainkaan. Esimerkiksi wc-tiloista paineltiin ilman maskia ja käsiä pesemättä kahvilaan, jännä jos tartunta määrät on taas nousussa..
Onneksi lauttamatka Hirtshalsiin kestää vain neljä ja puolituntia. Illalla ehdimme vielä parkkeerata auton ja katsoa sopivan korjaamon valmiiksi aamua varten.
Jarruremontti
Aamulla hieman hitaan lähdön seurauksena olimme korjaamon ovella vasta yhdeksän maissa. Stenges auton korjaamo vaikutti asialliselta ja mentiin sisään. Hieman huonoa englantia puhuva korjaamo päällikkö lupasi ottaa auton hetimiten tutkittavaksi.
Me poistuimme Hirtshalsin keskustaan ja majakalle päiväksi tutustumaan ympäristöön. Oli ihan mukava käydä pitkästä aikaa ulkona syömässä, kun Tanskassa sekin ilo on hieman lompakkoystävällisempää kuin Norjassa.
Noin kahden aikaan korjaamolta soittelivat että olisi auto taas ajokunnossa. Korjaamolla selviteltiin, että oli molemmat jarrulevyt vaihdettu eteen ja sen lisäksi jarrupalat ja tietenkin jarrusatuloiden liukutapit herkistelty. Hintakaan ei nyt niin kovin paha ollut, ihan Suomen tasoa, mutta halvempi kuin Norjassa olisi ollut.
Olipa taas mukava ajaa, kun ei aina jarrua polkiessa ilmoittanut koko kylälle olevansa liikenteessä.
Tanskaa pohjoisesta alkaen
Tietenkin nyt kun oltiin valmiiksi melko pohjoisessa, niin pakkohan se pohjoisin piste (Grönlantia lukuun ottamatta) käydä tarkastamassa. Oli kummallista ajaa, kun tiet on tasaisisa, melko suoria ja mäkiä ei ole.
Kagenin kylän pohjoispuolella on hiekkadyyni alue (mitä nyt pohjoisessa on joka paikassa) ja rannassa on se pohjoisin kohta, mitä ei tosin ole merkitty mitenkään, ilmeisesti siksi, että rantaviiva liikkuu koko ajan.
Kagenin kylillä vietimme vielä loppupäivän kävellen ja samalla käväistiin katsomassa lähistöllä oleva kirkko, joka on poistettu käytöstä hiekkaan hautautumisen takia. Hiekkaa on todellakin joka paikassa: kengässä, silmässä ja hampaiden välissä, autossa ja repussa, hiuksista puhumattakaan.
Seuraavana päivänä suuntaamme takaisin Hirtshalsin suuntaan hieman sen eteläpuolelle, missä internetin mukaan oli maastopyöräilyä paikallisella virkistysalueella.
Tanskalaiset mustat polut
Tunnustan olleeni skeptinen siihen, voiko Tanskassa olla kuinka laadukasta maastopyöräilyä. Maapohja on pelkkää hiekkaa ja korkeuseroja ei ole käytännössä lainkaan. Olin väärässä. Hyvin väärässä.
Tornbyssä sijaitseva metsäalue oli hyödynnetty hyvin ja polut oli suunniteltu selvästi huolella. Vajaa 15km lenkkiin oli saatu ahdettua korkeuseroja noin 100m edestä. Peruspolku oli helppoa ajettavaa ja sen profiileja oli muokattu hienosti, jyrkempiä nousuja oli tuettu tekemällä haloista pitkoksia ja ylämäkeenkin ajaessa oli apuna bermejä.
Välillä varsinaiselta polulta erkani myös mustilla nuolilla merkittyjä lisälenkkejä. Ensimmäinen niistä oli suomalaista sinistä tai punaista vaikeustasoa, mutta lopuilta lenkeiltä löytyi ihan tiukkojakin pätkiä. Koska alusta on vanhaa dyynihiekkaa, ovat myös mäet paikoin jyrkkiä, siihen kun lisätään juuret ja pehmeä hiekka, niin saadaan tulokseksi linjoja, joilla joutuu ihan ajamaan.
Päivän päälle käytiin vielä ihastelemassa aurigonlaskua Rubjerg Knuden majakalla. Kyseistä majakkaa on hiljattain siirretty noin 70 metriä sisämaahan, jotta se ei sorru alas rantapenkalta. Paikanpäällä tuo riski todellakin vaikutti akuutilta, rantavalli todellakin vaikutti sortuvan mereen jatkuvasti pieninä paloina.
Mihis nyt?
Tänään ehdittiin vielä pyörähtää Løkkenissä, missä käveleskeltiin keskusta läpi ja käytiin paikallisella panimolla hörppäämässä pienet maltaiset. PAnimomestarin kanssa juteltiin sen verran, että Tanskassakin on kotimaan turistit pelastaneet matkailua hyvin. Tosin hänkin varoitteli, ettei ainakaan Kööpenhaminan suuntaan kannata matkata ja Tanskakin kannatta selvittää ajoissa, jos meinaa Saksaan päästä ilman karanteenia.
Tavoitteena on siis siirtyä Saksaan Tanskan länsirannikkoa sen verran ripeästi, että ehditään rajan yli ennen kuin Saksa alkaa asettaa karanteeneja. Saksan matkustusraja on tällä hetkellä 50 tartuntatapausta 100 000 asukasta kohti /2vk. Tanska on vielä sen alla, mutta näyttää menevän siitä yli viikossa tai kahdessa, ehkä jopa nopeammin jos huono tuuri käy.
Onneksi Tanska on pieni maa, josta on nopea ajaa läpi vauhdilla, jos tarve vaatii.