Edellisessä bloggauksessa kerroin taannoin, että Ranskaan julistettiin lockdown ja päätimme lähteä takaisin Suomen suuntaan. Siitä on nyt vierähtänyt reilu pari kuukautta ja aika paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtumaan.
Ranskan läpi ajoimme yhtäkyytiä ja samoilla höyryillä vielä Luxemburgin läpi Saksan Trieriin. Ranskassa ajomatkaa hidasti Pariisin ennätykselliset ruuhkat, missä jumitimme kuutisen tuntia. Yhteensä ajoaikaa kertyi noin 16 tuntia ja matkaa vajaa 1000km.
Luxemburgin puolelle siirryimme vasta puolenyön jälkeen, kun Ranskan ulkonaliikkumiskielto oli jo voimassa. Luxemburgissa oli myös öinen ulkonaliikkumiskielto, joka koski kaikkia muita alueita paitsi moottoriteitä, onneksi maan läpi ajaa helposti alle tunnissa.
Autioissa kylissä oli etenkin loppumatkasta aavemainen tunnelma, missään ei näkynyt ristinsielua, ei muuta liikkennettä ja pätkivän katuvalon valokeila aavistuksen omaisessa usvassa valaisi autioita katuja.
Saksan läpi, taas kerran
Trieristä jatkoimme seuraavana päivänä hieman lyhyemmällä ajomatkalla Travemundeen, ajoaika noin 10 tuntia. Travemundessa nähtiin ensimmäiset muut suomalaiset kahteen kuukauteen, kun yöparkissa oli myös Helsingin lauttaan meneviä autoja.
Travemundesta otimme päivälautan Malmöhon. Ero Ruotsin koronapolitiikassa näkyi heti lautassa, kukaan ei enää käyttänyt maskia ja turvaväleistä ei juuri välitetty, tosin eipä ollut kyllä juuri matkustajiakaan.
Illalla jatkettiin ajoa vielä viitisenkymmentä kilometriä länteen ja jäätiin yöksi parkkiin paikallisen kirkon parkkipaikalle. Siitä sitten neljäntenä pakopäivänä Kalmarin kautta Tukholmaan ja Kappelskäriin, josta taas päivälautta Suomeen. Suomessa illalla ajoimme vielä noin 100km Helsingin suuntaan ja seuraavana aamuna sitten suoraan Joensuun suunnille, missä pääsimme olemaan karanteenissa vaadittavat 10 vuorokautta.
Yhteensä siis kuusi vuorokautta yhtämittaista matkustamista ja matkaa noin 3500km, kaksi lauttaa ja mahdollisimman vähän ylimääräisiä pysähdyksiä.
Karanteeni
Koko matkan aikana meidät pysäytettiin maiden välisellä rajalla kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran Norjasta Tanskaan saapuessa kysyttiin passit ja toisen kerran kun saavuimme Ruotsista Suomeen. Rajavartija pyysi Naantalissa nähtäväksi passit, mutta ei sanallakaan maininnut omaehtoisesta karanteenista, missään ei myöskään ollut mitään asiasta kertovia lappuja tai kylttejä, eikä mitään muutakaan viittausta asiaan.
Karanteeniin kuitenkin mentiin. Ruuat hoidimme Prisman keräilypalvelun kautta ilman yhtäkään ihmiskontaktia ja karanteeni paikkakin oli mukavasti kaukana kaikesta, lähimpään naapuriinkin useampi sata metriä ja kauppaankin olisi ollut 20km.
Siinä aikaa tappaessa olikin aikaa miettiä tulevaisuutta. Talvi kylmässä ja pahimmassa tapauksessa märässä Suomen talvessa ei houkutellut asumaan autossa. Melko nopeasti jalostui ajatus asunnon vuokraamisesta jostain pohjoisempaa. Siitä olisi sitten hyvä hyödyntää harrastusmahdoillisuudet ja huonojen säiden sattuessa myös viettää aikaa muuten, kuin autossa makaamalla.
Kirjat Rovaniemelle
Rovaniemi valikoitui ensisijaiseksi vaihtoehdoksi, koska hieman isompana asutuskeskuksena sieltä löytyy hyvät palvelut uimahalleista ja sisäkiipeilystä lähtien. Ajomatkat Lapin tuntureille ja hiihtokeskuksiin eivät myöskään ole kovin pahat, parissa tunnissa on jo ihan hyvillä pelipaikoilla. Myös töitä on todennäköisemmin saatavailla, kuin pienemmillä paikkakunnilla.
Vuokra-asunnoistakin tarjontaa oli vähintäänkin reilusti, lopulta päädyimme asustelemaan Ounasmetsään. Sopivan lähellä keskustaa ja toisaalta ulkoilumahdollisuuksia.
Varastoon jättämäämme jäljellä olevaa irtaimistoa kävimme hakemassa Raumalta joulukuun alkupuolella. Nyt on kolmio ladattu täyteen tavaraa, jolle pitäisi keksiä vielä joku järkevä paikka. Tätä ei helpota lainkaan se, että asunnossa on säilytystilaa kahden pienehkön vaatekaapin verran..
Nyt odotellaan, että tulee vielä lunta lisää ja pääsee laskemaan. Onhan tuossa jo tuo Ounasvaaran hiihtokeskuskin auki, mutta tunturissa ei lisä lumi tekisi pahaa.